Bulgarialainen ruusuöljy ja ruusuvesi

Bulgarian maailmankuulu damaskonruusu

 (Kuva: Ruusuja on viljelty Bulgarian maailmankuulussa Ruusujen Laaksossa jo lähes 400 vuoden ajan.)

Bulgarian Kazanlakin alue on jo satojen vuosien ajan erikoistunut Rosa damascena -lajin viljelyyn, jota pidetään yleisesti maailman parhaana öljypitoisena ruusuna. Damaskonruusu on erityisen tunnettu korkeasta öljypitoisuudestaan ja rikkaasta ainutlaatuisesta aromistaan. Bulgarian pitkät perinteet ruusuöljyn valmistuksessa ja kokemuksen tuoma asiantuntemus näkyvät öljyn korkeassa laadussa.

Bulgaria onkin yksi maailman suurimmista ruusuöljyn tuottajamaista ja sen tuottama öljy on erityisen haluttua kansainvälisten kosmetiikkajättien tuotteisiin.

Ruusunpoimintahuuma touko-kesäkuussa

(Kuva: Ruusut poimitaan käsin aikaisin aamulla. Yhtä (1) milligrammaa puhdasta ruusun eteeristä öljyä varten tarvitaan 50 000 yksittäistä terälehteä (noin 1 500 ruusun kukkaa), mikä vastaa noin 3,5 kilogrammaa ruusun terälehtiä. Tästä syystä sitä kutsutaan "nestemmäiseksi kullaksi".)

Touko-kesäkuu on joka vuosi viljelijöiden kiireisintä ja iloisinta aikaa, sillä silloin he korjaavat omin käsin vuoden työnsä hedelmät. Kaksi viikkoa ennen varsinaista ruusunpoimintaa paikalliset viljelijät kunnostavat ruusunkeittotynnyrit, valmistavat savitiiliuunit, ostavat ruusuöljypulloja ja kaivavat ojat, joihin virtaa kylmää vettä paikallisista joista kuuman höyryn jäähdyttämiseksi.

Ruusunpoiminta alkaa kello 4.00 aamulla ja päättyy yleensä kello 10.00, sillä iltapäivällä poimitut ruusunlehdet sisältävät 50 % vähemmän ruusuöljyä. Kokeneet ruusunpoimijat sanovat, että ruusut tuottavat eniten öljyä, kun ilmankosteus on korkea. Ruusunkukat tislataan välittömästi korkealaatuisen öljyn valmistamiseksi.

Ruusuöljyn perinteinen valmistustapa

(Kuva: Keskellä kylmällä vedellä täytetty puutunnyri höyryn jäähdyttämiseksi viereisestä ruusunkeittotynnyristä. Puutynnyrissä on hana, jonka alla on lasipullo, johon ruusuöljy tislautuu. Ruusunkeittotynnyrin alla pidettiin tulta. Ruusuöljyn sivutuotteena syntyy ruusuvettä.)

Perinteistä bulgarialaista ruusuöljyä on valmistettu tislaamalla jo 1500-1600-luvulta lähtien. Höyrytislauksen sivutuotteena syntyy puhdasta luonnollista ruusuvettä.

Aikanaan ruusuntuottajat kokeilivat erilaisia tekniikoita korkealaatuisen ruusuöljyn tuottamiseksi. Esimerkiksi tyypillinen bulgarialainen menetelmä oli käyttää metalliputkea, joka asetettiin 80×80 cm puutynnyriin, joka oli täytetty kylmällä vedellä kuuman höyryn jäähdyttämiseksi ruusukeittotynnyristä. 

Öljyruusuista tislaamalla valmistettu ruusuvesi tarjoaa ainutlaatuisia hyötyjä ihonhoitoon, sillä tislausprosessissa lopputuotteeseen siirtyy ruusun eteeristä öljyä sekä muita vaikuttavia aineita. Tämä tekee öljyruususta valmistetusta ruusuvedestä erityisen arvokkaan ja tehokkaan ihonhoitotuotteen. 

Perinteisesti valmistettu ruusuvesi sisältääkin vain yhden ainesosan "Rosa Damascena Flower Water", jonka lisäksi ainesosaluetteloon on saatettu merkitä luontaisesti eteerisissä öljyissä esiintyvät Citronnelol, Geraniol, Eugenol ja Linalool. Joskus prosessissa saattaa myös syntyä pieniä määriä alkoholia (Farnesol, Benzyl Alcohol, Phenethyl Alcohol). Tislausprosessin puhtaudesta johtuen valmis ruusuvesi säilyy luontaisesti jopa 2-3 vuotta ilman keinotekoisia säilöntäaineita!

Nykyaikainen ruusun tislauksen prosessi

(Kuva: Nykyaikaisessa ruusuöljyn tislauksessa käytetään metallisia "ruusunkeittotynnyreitä", mutta menetelmä on sama kuin vuosisatoja aiemmin.)

Nykyaikainen kaksoistislausmenetelmä on ollut käytössä jo 1600-luvun lopulta lähtien. Ruusunkukat on tislattava heti poiminnan jälkeen arvokkaan ruusuöljyn talteen saamiseksi.

Bulgarialaisen ruusuöljyn tuotannossa noudatetaan tiukkoja laatustandardeja. Öljy on puhdasta, eikä siihen lisätä synteettisiä aineita tai täyteaineita. Tämä varmistaa, että jokainen tippa öljyä on mahdollisimman tehokas ja turvallinen käyttää niin kosmetiikassa kuin aromaterapiassakin.

Ilmaston vaikutus ruusuöljyn laatuun

(Kuva: Ruusujen laakson vuoret antavat juuri oikean määrän tuulensuojaa.)

Bulgarialainen Rosa Damascena sisältää 283 tunnistettua ainesosaa ainutlaatuisen ilmaston ja maaperän ansiosta. Ruusujen Laakson vuoret suojaavat sitä tuulilta, ja runsas sade touko-kesäkuussa on elintärkeää ruusujen kasvulle. Bulgarian ruusuvesi tunnetaan ympäri maailmaa sen korkeasta laadusta ja ainutlaatuisista ominaisuuksista.

Bulgarian ruusuöljy eroaa muista ainesosien määrän ja koostumuksen osalta. Se on vaaleankeltaista väriltään vihertävällä sävyllä; se muistuttaa manteliöljyä koostumukseltaan; siinä on voimakas aromi ja terävä balsaminen maku; sekä siinä on erinomainen yhdistelmä nestemäisiä ja kiinteitä komponentteja.

Miksi bulgarialainen ruusuvesi on niin erityistä?

Bulgarialainen ruusuvesi on luonnollinen ihonhoidon ihmeaine. Se valmistetaan perinteisellä tislausmenetelmällä, joka säilyttää ruusun kaikki arvokkaat ominaisuudet. Ruusuveden monipuoliset hyödyt ihonhoidossa ovat tunnettuja jo vuosisatojen ajan:

  • Kosteuttaa ja tasapainottaa: Ruusuvesi auttaa ylläpitämään ihon kosteustasapainoa, tekee ihosta pehmeän ja kimmoisan.
  • Rauhoittaa ja virkistää: Luonnolliset anti-inflammatoriset ominaisuudet lievittävät ihon ärsytystä ja punoitusta.
  • Antibakteerinen vaikutus: Sopii hyvin akneen taipuvaiselle iholle ja auttaa ehkäisemään epäpuhtauksien syntymistä.
  • Antioksidanttinen suoja: Suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksilta ja edistää nuorekasta hehkua.

Ruusuvesi sopii kaikille ihotyypeille ja kaikenikäisille, tuoden iloa ja hyvinvointia jokapäiväiseen ihonhoitoon.

Monipuolinen käyttö – Kauneutta ja virkistystä arkeen

Ruusuvettä voi käyttää monipuolisesti kauneudenhoidossa. Se toimii erinomaisena kasvovetenä, meikin kiinnittäjänä tai virkistävänä suihkeena pitkin päivää. Ruusuvesi sopii myös kasvonaamioiden raaka-aineeksi tai hiustenhoitoon tuomaan kiiltoa ja raikkautta. Kyseessä on puhdas luonnontuote!

Luonnon ja kestävyyden puolesta – Vastuullista kauneudenhoitoa

Meidän ruusuvesituotevalikoimamme on Suomen laajin, ja bulgarialaiset ruusuvedet valmistetaan kestävällä tavalla, kunnioittaen sekä luontoa että paikallisia yhteisöjä. Valikoimassamme olevat ruusuvedet ovat 100 % luonnollisia tarjoten sinulle luonnon puhtaan voiman.

Tutustu ja ihastu

Anna itsellesi hetki luksusta ja kokeile bulgarialaista ruusuvettä – aitoa luonnon lahjaa, joka tekee ihmeitä niin ihollesi kuin mielellesi. Tunne ruusujen lumo ja anna niiden tuoda esiin parhain versio itsestäsi.

"Suomalainen" ruusuvesi on käytännössä aina ulkomaista

Suomessa ruusuvesi on käytännössä aina valmis tuontituote, koska öljyruusuja ei viljellä laajalti maassamme. Öljyruusun (esimerkiksi Rosa Damascena) viljely vaatii lämpimän ja leudon ilmaston, tasaisen sademäärän ja tuulensuojan. Näitä olosuhteita esiintyy pääasiassa Lähi-idässä ja Etelä-Euroopassa, kuten Bulgariassa, Turkissa, Saudi-Arabiassa ja Iranissa.

Öljyruusut tislausprosessissa

  • Ruusun kukat on tislattava mahdollisimman pian poiminnan jälkeen, minkä vuoksi jalostus tapahtuu suoraan viljelyalueilla.
  • Suomeen tuodaan siten valmista ruusuvettä tai muita jalostettuja öljyruusutuotteita raakojen kukkien sijaan.
  • Osa tuotteista saatetaan silti markkinoida suomalaisina, vaikka niiden raaka-aine onkin tosiasiassa ulkomainen.

Öljyruusuista tislattu ruusuvesi sisältää ruusun eteeristä öljyä ja muita vaikuttavia aineita, jotka tekevät siitä poikkeuksellisen arvokkaan ja tehokkaan ihonhoitotuotteen. Vaikka suomalaisista puutarharuusuista kotitekoisesti valmistettu vesi on viehättävä vaihtoehto, se ei ominaisuuksiltaan ja hyödyiltään täysin vastaa öljyruususta tislattua ruusuvettä.

Tervetuloa löytämään luonnon kauneutta uudella tavalla!